Page 13 - Seutulainen 2018-05
P. 13
Pihapiiri näyttää hyvältä
Anna ajoissa
katolle uutta
pintaa ja
lisää ikää
K irvesmiehet on tii- ja kaunistaa talon yleisilmettä. Huollettu katto antaa koko rakennukselle ryhtiä.
li- ja peltikattoja
Pihapiirikin näyttää entistä pa-
Jo painepeseminen nuorentaa ilmettä.
maalaava, pinnoit- remmalta, kun talon katto on
tava ja huoltava yritys. kauniissa kunnossa. huolehtimisen, Aleksi toteaa. sissa peltikatteissa maali voi
Katoille kiivetään Lahden, - Kerron kyllä asiakkaalle, pahimmillaan hilseillä pois,
Hämeenlinnan ja Tampereen Vanhan kunnosta- jos katto on mielestäni vaihto- jolloin huollolla on jo kiire.
seudulla, ja työmaat sijaitsevat minen on järkevää kunnossa. Melkein katto kuin Sinkityin pellein tehdyt ko-
niin omakotien, kerrostalojen, katto on kuitenkin vielä huol- nesaumakatot tulisi maalata
kesäasuntojen kuin navetto- Aleksi Muttonen perusti lettavissa kuntoon, varsinkin 10–20 vuoden välein.
jen ja hallienkin päällä. Katon Kirvesmiehet-firman vuonna jos vuotoa ei ole. Hyvällä enti- Kattotiilen huokoiseen
kunnostajat työskentelevät 2005. Alkuperäinen timpurin- söinnillä vanha katto saa taas pintaan saadaan maalauksella
nykyaikaisilla painepesureilla, homma jäi pian toiselle sijalle, kymmenestä kahteenkymme- täysi suoja kosteutta vastaan.
korkeapaineruiskuilla ja sivel- kun yritys erikoistui kattojen neen vuotta lisäaikaa, ennen Pinnoite pysyy tiilessä 20–25
timillä. kunnostuksiin. seuraavaa huoltoa. vuotta, eikä lähde kuin kulu-
Katon yleistila kannattaa Kesäkaudella Kirvesmie- - Kattoja vaihdetaan uu- malla.
vilkaista samalla kun hoitaa hissä on töissä kuusi katon siin aivan liian herkästi. Sil- Hyväkuntoisen katon
keväisen rännien puhdistuk- huoltomaalauksen ja pesun loinkin jos katto vuotaa, se huolloksi riittää usein painepe-
sen, varsinkin jos talon lähellä ammattilaista. Heti lumien su- voidaan vielä korjata. Meillä su. Myös uudet katot on hyvä
on paljon korkeaa puustoa tai lettua päästään aloittamaan on olemassa siihen hyvät paik- huoltaa säännöllisesti; usein
jos katto on loiva. kattojen kuntotarkastukset, ja kausmateriaalit, kertoo Aleksi valmistajan antaman takuun
Uusi pinta suojaa katto- töitä riittääkin sitten pitkälle Muttonen. ehtona on säännöllinen pesu
materiaalia kosteudelta, pak- loppusyksyyn. Talvisin katoille ja huolto.
kaselta ja auringon porotuk- tehdään perushuoltoa ja kat- Arviointi ei maksa Kirvesmiehet arvioi katon
selta. Ajoissa tehty maalaus tai toturvatuotteiden asennusta. mitään huoltotarpeen kokeneella sil-
pinnoitus lisää katon käyttö- - Yleensä ihmiset jättävät mällä ja laatii kustannusarvion
ikää, nostaa kiinteistön arvoa kovin myöhään katostaan Vanhoissa muovipinnoittei- veloituksetta.
Uudesta myymälästämme löydät metsä- ja puutarhakoneita,
työvälineitä, suojavaatteita ja -käsinetä sekä erilaisia työkaluja
remonttitarpeisiin!
Myymälä • Konevuokraus • Autopesula ja -huolto • Kaislan niitto • Mökkitalkkari
Remontit • Kuljetus- ja nostopalvelut • Maanrakennus • Muutot
0503082083 / www.apupapu.fi / [email protected] / Teollisuustie 16, 35300 Orivesi
Koko lehti netissä: www.seutulainen.fi 5/2018 13