Page 14 - Seutulainen 2020-10
P. 14
Työpaja tarjoaa moni-
puolisia palveluja aina lopulta oikean paikkan-
Jokainen tavara löytää
sa. Ympäristönsuojelullinen
näkökulma on Mainingin toi-
minnassa tärkeässä asemassa.
Yksilöllistä tukea
Kaupungin työllisyyspalve-
luihin kuuluva toiminta on
monimuotoista ja kunkin
osallistujan omaan tilantee-
seen sovellettua. Työpajalla
annetaan sekä työtehtävään
opastavaa valmennusta että
yksilökohtaista työllistymisen
Kierrätysmyymälässä myydään
lahjoitettua tavaraa sekä paja- tai koulutuksen suunnittelua.
laisten valmistamia ja kunnos- Mainingin kautta on mahdol-
tamia tuotteita. lisuus päästä esimerkiksi työ-
kokeiluun.
Osallistujat voivat jous-
O rivedellä Työpaja pajoilta vinkataan. astioita. Kaikenlaisia kodin tavasti liikkua pajasta ja toi-
Suurin osa tavaroista on
Puutöiden ja remonttitöi-
Mainingissa tuo-
minnasta toiseen. Toiminta
tetaan kotitalo- den paja tarjoaa pienimuo- tekstiilejä kuten mattoja lah- voi olla esimerkiksi puutöitä,
uksien tarpeisiin monenlaisia toisia korjauksia ja rakennus- joitetaan ja myös ostetaankin käsitöitä, siivousta tai pihatöi-
tilaustöitä osana työttömiä töitä, puutyötuotteita sekä ahkerasti. Huonekaluja tuo- tä. Päivän ohjelmaan kuuluu
tukevaa yksilöllistä toimintaa. maalauspalvelua. Työpajalta daan paljon, ja joitakin yksin- usein myös ruoanlaittoa, lii-
- Tuotteiden valmistus on voi tilata esimerkiksi pieniä va- kertaisia korjaustöitä ja ver- kuntaa ja keskustelua tervey-
pienimuotoista ja ensisijaisesti rastorakennuksia, leikkimök- hoilua tehdään pajalla niiden den ylläpidosta. Vierailevien
työllistämistoimintaa. Talven kejä, jätekatoksia, ulkohuus- saamiseksi myyntikuntoon. asiantuntijoiden aiheena on
aikana nikkaroidaan tilaustöitä seja, koirankoppeja, penkkejä Kaikensuuruisia tava- ollut muun muassa velkaneu-
yksi kerrallaan. Mielellämme tai hiekkalaatikoita. Tuotteet ramääriä myös noudetaan vonta ja päihdesairaanhoito
ottaisimme tilaukset vastaan valmistetaan pajalla. maksutta. Mainingin väki esi- Valmentautujien mää-
jo hyvissä ajoin syksyn mit- Myös aidan rakentaminen merkiksi tyhjentää perikuntien rä vaihtelee kuukausitasolla
taan, jos asiakas haluaa työn onnistuu, kertovat pajojen pyynnöstä asuntoja. Tavarat hyvin paljon. Osa työpajatoi-
valmistuvan ensi kesäksi, työ- työvalmentajat. käydään läpi ja jätekeskuk- minnassa mukana olevista on
Palvelupaja tekee erilaisia seen toimitetaan lajiteltuna pitkäaikaistyöttömiä, joillakin
piha- ja metsätöitä sekä pie- se, mitä Maininkiin ei oteta. työttömyyttä on kestänyt vas-
nimuotoisia raivausta. Lisäksi Vaatteita ja kenkiä ei kuiten- ta lyhyen aikaa.
tehdään satunnaisia muutto- kaan oteta vastaan.
pakkaamista ja muuttoja pa-
kettiautolla ja peräkärryllä.
Tilaustöistä laskutetaan
kilometrikorvaus, tarvikkeet
sekä tuntiveloitus.
Mikään ei mene
hukkaan
Asemanseudulla sijaitsevien
Puutyöpajassa työpajojen yhteydessä toi-
nikkaroidaan mii myös Kierrätystavaratalo,
muun muassa jossa myydään lahjoituksena
leikkimökkejä saatua ja Mainingin kunnosta-
ja pieniä varas- Puutyöt on osa työttömien
tovajoja. maa tavaraa, sekä työpajoissa opastavaa ja yksilöllistä
valmistuneita tuotteita. valmennusta.
14 10/2020