Page 15 - Seutulainen 2020-12
P. 15
Siskot ja Simot tuo tapahtumilla iloa ikäihmisille.
Kuvaaja: Aino Huovio
Seudun tapahtumat Joulukortti
KANGASALA ikääntyneille
Lauluyhtye Valkea 5.12. 5.12. klo 15 ja 17.30 Kohti
joulua – Lauluyhtye Valkea &
Minna ja Jussi Pyysalo. Laulu-
yhtye Valkean jo perinteeksi
muodostuneessa joulukon- L uovan välittämi- verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/
sertissa kuullaan kappaleita sen yhteisö Siskot joulupostia.
yhtyeen uunituoreelta Kohti ja Simot järjes- Kampanjan yhteistyö-
joulua -levyltä. Mukana on tää yhteistyökumppaneineen kumppaneita ovat Kuntaliitto,
niin vuosia Valkean ohjel- Joulupostia ikäihmisille -kam- Kansalaisopistojen liitto, Kansa-
mistossa olleita, yleisöllekin tutuksi tulleita joululauluja kuin panjan jo kahdeksatta kertaa. laisareena ja Suomen 4H-liitto.
uudempiakin, varta vasten joululevyä varten tehtyjä sovituksia. Kampanja toteutetaan yhtä Kampanjan suojelijana toimii
Viimevuotiseen tapaan Valkean lisäksi lavalle nousevat myös aikaa yli sadalla paikkakunnal- tasavallan presidentti Sauli Nii-
Minna ja Jussi Pyysalo. Kangasala-talo. la, mukana ovat muun muassa nistö.
10.12. klo 17.30 Erja Väyrynen, FM, julkisen taiteen asiantuntija: Kangasala, Orivesi ja Pirkkala. Siskojen ja Simojen ensim-
Taidetta arkeen – ja kaikille. Esityksessä käydään läpi viime vuo- Tempauksessa kerätään mäinen välittämisen keikka jär-
sien julkisen taiteen kirjoa esimerkkien ja erilaisten hankkeiden joulukortteja kotihoidon ja jestettiin Järvenpäässä maalis-
kautta. Puhutaan myös siitä, kuka taiteesta päättää, mistä sitä asumispalvelujen ikääntyneille kuussa 2013. Ajatus yhteisöstä
rahoitetaan. Aikaa myös keskustelulle vaikkapa siitä, miten asiakkaille. syntyi kuitenkin jo neljä vuotta
asukkaiden tai tilan käyttäjien ääntä voitaisiin julkisen taiteen – Lähettämällä joulukortin aiemmin. Tuolloin yhteisön
hankkeissa paremmin kuulla. Kangasala-talon valtuustosali. voi tuottaa yksinäiselle ikäihmi- perustaja ja nykyinen toimin-
12.12. klo 15 Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri: Pikkutonttu selle tunteen siitä, että häntä on nanjohtaja Eero Väisänen suo-
kiikaroi. Jo yli 30 vuotta Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri 12.12. ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja ritti MBA-opintoja Jyväskylän
lapsia laulattanut yhtye tuottaa iloa lähimmäiselle, Sis- yliopiston kauppakorkeakou-
jatkaa suomalaisen kot ja Simot ry:n toiminnanjoh- lussa ja pohti aihetta lopputyöl-
lastenmusiikin huipulla. taja Eero Väisänen sanoo. leen.
Nämä musiikin moniosaa- Osallistu 11.12. mennessä. Pitkään vapaaehtoistoimin-
jat ja lastenlaulattamisen Kirjoita korttiin hyvän joulun nassa mukana ollut Väisänen
todelliset ammattilaiset toivotukset, merkitse saajan tiesi, millainen vaikutus ihmis-
ovat tuttuja niin Pikku kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän ten välisellä kohtaamisella on
Kakkosesta kuin konsertti- kohdalle oma nimesi sekä Sis- sosiaaliseen hyvinvointiin. Ai-
areenoilta ympäri Suomen. Emma-palkitun yhtyeen ohjelmistoon kot ja Simot. empi työ Järvenpään kehittä-
kuuluu kymmeniä klassikoiksikin muodostuneita hittikappaleita, Pudota kortti lähimpään mispäällikkönä vakuutti Väisä-
perinteisiä lastenlauluja unohtamatta. Kangasala-talo. keräyslaatikkoon sellaisenaan, sen lisäksi siitä, että ihmisten on
14.12. - 8.1. Taidetila Terra: Kangasalan Kuvataiteen Ystävien ilman kirjekuorta. Kaikki joulu- otettava tulevaisuudessa enem-
vuosinäyttely 2020. Kangasalan pääkirjasto. korttien keräyspisteet ja posti- män vastuuta omasta ja toisten
tusosoitteet löytyvät kampanjan hyvinvoinnista.
Koko lehti netissä: www.seutulainen.fi 12/2020 15