Page 15 - Seutulainen - Meidän Kesä 2017
P. 15
metrin päästä beduiinimarkki-
noilta. Kumpikin oli kokenut
keskitysleirit, käsivarsissa oli
isot numerot poltettuina, ker-
taa Ilmari Israelin muistojaan.
Ilmari sai työpaikan Tel
Avivin puutarhakoulusta kasvi-
huonepuutarhurina ja harkitsi
jäävänsä pysyvästi Israeliin.
Suomen poikkeuksellisen pit-
kän postilakon vuoksi kuiten-
kin passi ja viisumi vanhenivat,
ja hän joutui lähtemään. Työs-
kenneltyään sitten reilun vuo-
den orkideatarhassa Ruotsissa
Ilmari sai kutsun tulla töihin
50 vuotta yrittäjänä: Taimi-Katiska Helsinkiin puutarha-alan tuk-
toimii Virtain
kuliikkeeseen.
Puutarha-alan oppia Linjatiellä. Ritvan, tulevan vaimoni. Jo-
- Korkeasaaressa tapasin
kautta maailman kunen vuosi kului Helsingissä
työn merkeissä. Entinen har-
joittelupuutarhani Tasanteen
Puutarha Tampereella tuli
vuokrattavaksi - siitä vain yrit-
R itva ja Ilmari Haa- Rohkea tutkimus- puutarhatöihin orkideaviljel- täjäksi sitten, Ilmari kertoo.
pojan Taimi-Ka-
mälle San Franciscossa. Joulun
matkailija
Tasanteen puutarhan
tiska on Virroilla jälkeen hän lensi taas USA:n vuokra-ajan loputtua, eri vai-
tunnettu pitkän linjan yritys. Yrittäjänä puoli vuosisataa toi- itärannikolle töihin isoon puu- heiden jälkeen ja sattumankin
Keskustan tuntumassa, lähellä mineelle Ilmari Haapojalle on tarhaan neilikan ja ruusun pa- kautta, Haapojat kahden tyt-
entistä linja-autoasemaa pa- ehtinyt kertyä yli 60 vuoden riin. tärensä kera päätyivät lopulta
leleva Katiska myy perennoja, kokemus puutarha-alasta. - Elokuussa 1961 alkoi syyskuussa 1970 Virroille, jon-
kesäkukkia, puita ja pensaita Pohjakoulutuksena hänellä on puolen vuoden pesti atsa- ne perustivat kukkakaupan.
sekä tarvikkeita puutarhaan. monista maista saatu työko- lea- ja hortensiapuutarhassa Kukka-Linja palveli virtolaisten
Moni tietää Katiskan nimen- kemus. Versaillessa Ranskassa. Alku- kukka-asioissa kolme vuosi-
omaan yrteistä, jotka ovat Ilmari syntyi vuonna 1934 vuodesta olin jälleen uudessa kymmentä, viimeiset vuodet
pääasiassa omaa tuotantoa. Ylihärmän kuntaan, yhdek- puutarhassa lähellä Tukhol- ydinkeskustassa Virtaintiellä.
Myös muhkeat kesäkukka- sänlapsisen perheen kes- maa. Vuoden jälkeen menin
amppelit ja terhakat vihan- kimmäiseksi. Jo varhainen töihin neilikkatarhaan Köö-
nesten sekä kukkien taimet 4H-toiminta sytytti nuoren penhaminassa. Haapojat
kuuluvat Katiskan tavaramerk- mielenkiinnon kasvien kas- kasvattavat
keihin. vatusta kohtaan, ja sotaväen Ystävällinen itse osan
myyntiin
Kesäasukkaat muodos- jälkeen 1950-luvun loppupuo- työyhteisö tulevista
tavat vakiintuneen asiakas- lella Ilmari hakeutuikin pariksi taimista.
kunnan, tullen hakemaan vuodeksi puutarha-alan har- Seuraavan puolen vuoden
Taimi-Katiskalta tarvitsemansa joittelijaksi Tampereelle. ajan työmaana oli kibbutsi Is-
siemenet ja lannoitteet, mul- - Halu nähdä puutarha- raelissa Gazan tuntumassa.
lat ja katteet, hyvien neuvojen alaa laajemmin vei minut sit- - Menin outona muuka-
kera. ten lähes pariksi vuodeksi Sak- laisena, mutta pois lähtiessäni
Aiempina kesinä yritys on saan, ja sen jälkeen vuodeksi ruokala oli täynnä jäähyväis-
ollut edustettuna toreilla pit- Englantiin suureen kasvihuo- ten jättäjiä. Suomen itsenäi-
kin maakuntaa. Toripöydät ka- neyritykseen, yrittäjä kertoo. syyspäivänä ihmiset tulivat kä-
tettiin kukkien ja taimien lisäk- Huhtikuussa 1960 kevään destä pitäen onnittelemaan,
si kesän herkuilla mansikoista heräillessä hän osti laivalipun ja minulle tehtiin oikein täyte-
porkkanan kautta perunaan. m/s Queen Elizabethille pää- kakku. Minut kutsui aterialle
Taimi-Katiska on avoinna määränä Amerikka. New Yor- iäkäs unkarinjuutalainen pa-
aina vapusta heinäkuun puo- kin, Salt Lake Cityn, Chicagon riskunta, joka oli nähnyt vai-
liväliin asti. ja parin viikon bussimatkailun vaa ja hankkinut vain minua
päätteeksi Ilmari pestautui varten sianlihaa noin 70 kilo-
15