Page 13 - Seutulainen Meidän Kesä 2018
P. 13
Jussi Mäkitalo johtaa
Suomen suurinta reserviläispiiriä
tuksista on Puolustusvoimien tiaisiin. Uusien liittyvien jäsen-
tilaamaa sotilaallista koulu- ten keski-ikä on nyt verraten
tusta. Kouluttajista merkittävä alhainen, ollen 38 vuotta.
osa on Reserviläisliiton jäseniä. Liittymisen vilkkaus on aina
Liiton painoarvoa todentaa suurimmillaan, kun julkisuu-
myös se, että liiton yhteiskun- teen nousee uusi kansainväli-
tasuhteiden työryhmä kutsu- nen kriisi. Esimerkkinä vuoden
taan mukaan keskusteluihin, 2008 Georgian kriisin jälkeen
kuten hiljattain ampuma-ase- liiton jäsenmäärä kasvoi yli
lakiuudistusta eduskunnassa 1500 jäsenellä.
työstettäessä. Jussi toivoo, että yleinen
- Liitto on haluttu keskus- asevelvollisuus ja maailman-
Pirkanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja telukumppani ja asiantuntija, laajuisesti korkealla oleva
Jussi Mäkitalo on Virroilla tuttu kasvo.
kun päätetään puolustukseen maanpuolustustahto säilyisivät
ja turvallisuuteen liittyviä asi- Suomessa.
P ohjois-Hämeen sio, on kohonnut vuosien saa- oita, toteaa Mäkitalo. Järjes- tulee säilyttää. Lisäksi on
- Yleinen asevelvollisuus
tettiinpä Virroilla vuoden 2015
tossa.
OP-Kiinteistö-
keskuksen toimi- - Yleisin aktiviteetti on am- eduskuntavaalien maanpuo- mietittävä siirtymistä yleiseen
tusjohtajana vuosikymmenen munta. Viime vuonna reservi- lustus- ja turvallisuusasioihin kansalaispalvelukseen, joka
ajan työskennellyt Jussi Mäki- läisten toiminnoissa ammut- keskittynyt vaalipaneelikin. koskisi myös naisia. Kansalais-
talo valittiin Pirkanmaan Re- tiin 2,6 miljoonaa laukausta, Suurimmassa osassa Re- palveluksen voisivat suorittaa
serviläispiirin puheenjohtajaksi kun Puolustusvoimien lauka- serviläisliiton jäsenjärjestöissä ne naiset, jotka eivät suorita
tämän vuoden alusta alkaen. uksia oli 3,5 miljoonaa, Jussi on niin kutsutut avoimet sään- vapaaehtoista asepalvelus-
Pirkanmaan piiri on Reservi- laskeskelee. nöt, eli liittyä voi kuka tahansa ta ja ne miehet, jotka eivät
läisliitossa kaikkein mittavin, Vapaaehtoiseen maan- täysi-ikäinen Suomen kansa- terveydellisistä syistä voi va-
4400 jäsenellään ja 25 paikal- puolustukseen kuuluu monen- lainen, jonka yhdistyksen hal- rusmiespalvelukseen mennä.
lisyhdistyksellään. laista arjenkin turvallisuuden litus hyväksyy jäseneksi. Naisia Kansalaispalvelus valmentaisi
Ajokilometrejä laajan piirin treenaamista, ensiaputaidoista liiton 37 000 jäsenestä on erilaisiin poikkeusolojen teh-
vetäjälle tulee vielä kertymään lähtien. Suosittuja toimintoja noin viisi prosenttia. Naisilla täviin ja sen myötä yhteiskun-
runsaanlaisesti, onhan hän ovat myös maastovaelluk- on kaksi omaa yhdistystä, jois- nan yleiset kriisi- ja poikkeus-
luvannut puheenjohtajiston set, valtakunnalliset Kesäyön ta toinen Tampereella. olovalmiudet paranisivat, hän
tulevan kutsusta vierailulle jo- marssit ja erilaiset retket. Yh- Liiton jäsenten ikähaitari toteaa.
kaiseen yhdistykseen. distysten kerhomajoillakin yltää parikymppisistä 90-vuo-
riittää talkoiltavaa. Sotavete-
raanien hyväksi tehtävä vete-
Mieleinen harrastus raanityö on yksi painopiste-
alue.
Jussi Mäkitalo liittyi vuonna Uusinta uutta on ekoase-
1982 eli heti armeijasta pääs- ammunta, joka on turvallista
tyään Virtain Reserviläisiin, harjoittelua infrapunasätee-
jonka puheenjohtajanakin seen perustuvalla tekniikalla.
hän on toiminut. Maanpuo-
lustushenkiseen harrastustoi- Tahto turvata ja
mintaan on mahtunut myös puolustaa
työskentelyä Pirkanmaan Re-
serviläispiirin varapuheenjoh- Maanpuolustusjärjestöjen hal-
tajana sekä liittohallituksessa, linnoima Maanpuolustuskou-
rauhanturvatehtäviä ja Vapaa- lutusyhdistys, MPK, järjestää
ehtoista Pelastuspalvelua. reserviläisille, viranomaisille ja
Reserviläistoiminnan tun- vapaaehtoisjärjestöille erilaista Virtain reserviläisten
harjoitusammuntaa.
nettavuus, samoin kuin suo- koulutusta. Kolmasosa koulu-
13