Page 12 - Meidän Kesä 2021
P. 12
vun sotahistoriaa esittelevä
Sotaveteraanimuseo, Herras-
kosken kanava ja kanavamu-
seo, vanha työväentalo sekä
Ravintola Mikontalo. Muita
museoita Virroilla on Lieden-
pohjan kylämuseo, jossa voi
tutustua savupirttiin, tuulimyl-
lyyn ja hirsiaittaan. Liedenpoh-
jassa on nähtävissä makasiini
ja vanhaa esineistöä.
Seudun historiaa
Elämyksiä kesään, Ruoveden kotiseutumuseo
on tyypiltään talomuseo, joka
pyrkii antamaan kuvan kes-
toivovat yleisö ja järjestäjät kikokoisesta omavaraisesta
pohjoishämäläisestä talonpoi-
kaistalosta sellaisenaan kuin
Kesäinen Virrat soi myös vuonna 2017. se oli 1700- ja 1800-lukujen
vaihteessa.
Museoon on kertynyt yli
M oni odottaa jien nettisivuilla. sijaitsee kauniissa kulttuuri- tuhat kädentaidoista kertovaa
KesäVirratSoi -musiikki-
hartaasti val-
esinettä, joiden keräilyn aloitti
maisemassa Marttisen saarel-
tioneuvoston juhlan toivotaan toteutuvan la. Rajalahden talomuseossa 1920-luvulla kunnanlääkäri,
linjauksia tulevan suven ko- 15. -18.7. Jos viime kesälle ja Halin metsäkämpällä voi lääkintöneuvos Einar Palmén.
koontumisten ja tapahtumien tarkoitetun tapahtuman siir- tutustua talonpoikaiselämään Orivedellä Paltanmäen
osalta. Tapahtumajärjestäjät to sellaisenaan tälle vuodel- 1800- ja 1900-lukujen vaih- ulkomuseoalueella voi tutus-
toivovat, että koronarokotuk- le onnistuu, olisi ohjelmassa teessa sekä tukkijätkien elä- tua elämänmenoon pitäjässä
set etenisivät pikaisesti ja että torstaista sunnuntaihin kuusi mään 1950- ja 60-luvuilla. 1800-luvulta aina 1900-luvun
kausivaihtelun takia tilanne konserttia sekä Juhlamessu. Perinnekylässä on myös useita puoliväliin. Alueelle on siirret-
mahdollistaisi erityisesti ulkoil- Osatapahtumat toisivat Vir- muita vanhoja rakennuksia ty 14 vanhaa hirsirakennusta.
matapahtumien järjestämisen. roille taas mielenkiintoisen kuten hollitalli, harakkamylly, Kaupungin keskustassa sijait-
Tilannetta kannattaa seurata kattauksen muusikoita, ja savusauna ja pitäjänmakasiini. seva kotiseutumuseo on pe-
kuntien ja tapahtumajärjestä- viikonlopun kruunaisi pianisti Alueella on myös 1900-lu- rustettu jo 1930-luvulla.
Olli Mustonen.
Killinkosken Wanhalla Teh-
taalla jatkuu luontokuvaaja
Hannu Hautalan elämäntyöstä
kertova näyttely Metsän poika
toukokuun loppuun asti.
Vanha nauhatehdasmiljöö
pitää sisällään monipuolisesti
näyttelyitä, kuten esimerkiksi
Nostalgiset lelut ja Vanhojen
opetustarvikkeiden kokoelma.
Pysyvän koulutarvikenäytte-
lyn yksi suosikkiesineistä on
Nokia-merkkiset kumiset lyp-
syutareet.
Perinteistä
Perinnekylää
Kutomakone Killinkosken
Wanhalla Tehtaalla. Virtain Perinnekylä on koko Perinnekylä on suosittu vetonaula Virtain kesässä.
Kuva: Linda Peltola Kuva: Henrik Dagnevall
perheen matkailukohde, joka
12