Page 13 - Seutulainen 2018-02
P. 13
luvulla tai mahdollisesti van-
hemmat taloyhtiöt joissa on
putkiremontit ja muut isot re-
montit tehtyinä, Jutta kertoo.
Hinta muodostuu
monesta tekijästä
Jutta Rihu viihtyy hyvin työs-
sään. Vaikka päivät venyvät
joskus pitkiksi, ne ovat kaikki
erilaisia.
- Saan tavata paljon ihmi-
siä ja olla mukana auttamassa
Kiinteistönvälittäjä elämän suurissa asioissa, hän
Jutta Rihulle jää toteaa.
mieluisan työn lisäksi
aikaa lenkkeilylle ja - Usein on tunteet pinnas-
yhdeksänviikkoisen sa, varsinkin jos siinä omassa
hovawartin koulu- kodissa ollaan asuttu vuosi-
tukselle.
kymmenet ja täytyy muuttaa
pois, kun ei enää jakseta teh-
dä tarvittavia töitä.
Asuntokaupassa näkyy on väistynyt nettiesittelyjen
Asuntonäyttöjen merkitys
tieltä; hyvät kuvat, mahdolliset
luottamus talouteen videot ja selostus netissä ovat
jo yhtä tärkeitä kuin paikan
päällä käynti.
Myyntiin annettavat asun-
not ovat useimmiten erittäin
hyvässä kunnossa; ennen ku-
vien ottoa saatetaan antaa
K iinteistönvälittäjä laista. dittu ja jatkuvasti muuttuva, muutama vinkki siitä, miten
- Tämä ala on tarkasti vah-
- Kiinteistökaupalle kuu-
jokin kohta näyttäisi parem-
Jutta Rihu aloitti
viime kesäkuus- luu tällä hetkellä kohtuullisen koko ajan on pysyttävä ajan malta.
sa SP-Koti -ketjuun kuuluvan hyvää. Parempaan suuntaan hermolla. Vaikka edelleen monella
Kodinhenki Oy:n yrittäjänä. ollaan menty jo jonkin aikaa. Kovassa kilpailutilanteessa on kotinsa arvioinnissa tunne-
Yrityksen toimitilat löytyvät Ihmisillä on selvästi jo usko pieni kiinteistönvälitysyritys voi hinnoittelua mukana, suurin
Kangasalan ydinkeskustasta, paremmasta huomisesta, nyt vain satsata vankkaan asian- osa asiakkaista on realistisia
Säästöpankin tiloista. Pank- uskalletaan tehdä taas pää- tuntemukseen ja siihen, että hinnoittelun suhteen. Hintaan
kiyhteistyö tukee kiinteistön- töksiä, toteaa Jutta Rihu luot- aina tekee työnsä niin hyvin vaikuttavat kohteen ikä, koko,
välitystoimintaa mukavasti ja tavaisena. kuin mahdollista. Pyrkimyk- sijainti ja tehdyt remontit. Eri
toisinpäin. On kätevää olla senä on kaikkien osapuolten perheet arvostavat erilaisia asi-
aina parin askeleen päässä Hyvä ja osaava kannalta onnistunut asunto- oita, toiselle on tärkeää huo-
tarvittavasta palvelusta, kun palvelu kauppa. Pyrkimys on tehdä neluku tai sijainti, kun joillekin
esimerkiksi tarvitaan kiinteis- työ niin hyvin, että asiakas lämmitysmuoto ratkaisee.
tön arviota tai aletaan puhu- Useita vuosia kiinteistönväli- ottaa yhteyttä seuraavallakin 70-luvun kerrostaloasun-
maan lainasta. tysalalla pitkin ja poikin Pir- kerralla, ja suosittelee saa- tojen hinnoittelun määrää
Hiljattain pidetyssä tiedo- kanmaata työskennellyt Jutta maansa hyvää palvelua muil- pitkälti se, onko taloyhtiössä
tustilaisuudessa paljastettiin, Rihu on laillistettu kiinteistön- lekin. tehty isot remontit. Keskustan
että SP-Kotien toiminta laa- välittäjä LKV, suorittanut kiin- Kodinhengen reviirinä on alueiden kerrostaloissa tärke-
jenee Pirkanmaan alueella. teistönvälitysalan ammatti- ennen kaikkea Kangasala ja ää, että talossa on hissi, koska
Toimipisteitä tulee yksi lisää tutkinnon (KiAT), sekä lisäksi sen ympäristökunnat. nimenomaan ikäihmiset ovat
ja työntekijöitä parikymmen- hänellä on kaupanvahvistajan - Kangasalla on riittänyt niistä kiinnostuneimpia. Hissit-
tä. Tämän muutoksen myötä oikeudet. myytävää ihan kiitettävästi. tömyys pidentää myyntiaikaa,
SP-Koti ketjussa Pirkanmaalla - Koulutus takaa asian- Selkeästi kysytyimpiä ovat tällä Jutta muistuttaa.
tekee töitä kolmisenkymmen- tuntemuksen kiinteistö- ja hetkellä keskustan kerrostalot,
tä kiinteistökaupan ammatti- osakekaupoissa, hän toteaa. jotka ovat valmistuneet 2000
13
Koko lehti netissä: www.seutulainen.fi 2/2018 13